Saapuminen Gili T:ltä Lombokiin oli täynnä seikkailua. Venematkan jälkeen vastassa oli kasa kauppamiehiä, joiden puheista satuttiin poimimaan idea vuorelle kiipeämisestä. Joonaksen kanssa oltiin alustavasti mietitty, että joku tällainen juttu olisi siisti kokea, kenties Borneon saarella… Lähdeltiin kuitenkin kuuntelemaan jäbien tarjoukset ja ennenkuin huomasimmekaan oli laukut pakattuna hevoskärryyn kohti toimistoa.
Bookattiin itsellemme Indonesian toiseksi suurimman vuoren Rinjanin puolivälin valloitusmatka. Myyjä heitti läpällä et kai teillä kuntoa on ja me vaan naureskeltiin. Itse ei kyllä ollut hajuakaan mihin soppaan sitä oli kauhansa heittänyt. Retki tingittiin 1150000 rupiaan eli 70€ per henkilö sisältäen kyydin Senaruun (1,5h), yhden yön ”hotellissa”, varusteet, oppaan, kaksi kantajakokkia, yön teltassa ja ruuat vaelluksen ajaksi.
Illalla majoituspaikassa meille valkeni, että vaeltaminen onkin itseasiassa laitonta näin sadekauden aikaan. Opas (nuori jannu) tuli pitämään meille hyvin sekavaa infotilaisuutta jossa hän vakuutti ettei me tavitakaan mitään toivomiamme varusteita ja että kuumille lähteille pääsy (joka meille oli myös luvattu) ei luultavasti onnistuisi koska maasto saattaisi olla liian vaarallinen. Hämmenyksen vallatessa painuimme pehkuihin ja heräsimme samoissa fiiliksissä huonosti nukutun yön jäljiltä.
Retkiaamiaiseksi banaanipannari ja 5.30 taskulampun valossa tarpomaan. Eka taival mentiin aikamoista haipakkaa eikä syke laskenut missään välissä. Parin etapin jälkeen joutui vakavissaan miettimään että onkohan minusta tähän. Nousu jyrkkeni ja tahtia hieman laskettiin jolloin aloimme onneksi saamaan rytmistä kiinni. Meidän oppaamme Joe alkoi käydä tutummaksi ja luotto häneen kasvoi kun näki kuinka sujut hän reitin kanssa oli ja miten kepeä hänen askeleensa oli.
Lounastauko meillä oli pilvien tasolla, noin kuuden tunnin ylämäkikävelyn jälkeen. Kantaja jäbät keittivät teet, loihtivat herkulliset nuudelikeitot tomaattikukkineen ja kuorivat jälkkäriksi kokonaisen ananaksen. Ystävällissilmäiset miehet saivat meiltä kyllä kaiken kunnioituksen niin kokintaitojensa kuin muunkin avun suhteen. He siis kantoivat olallaan keppiä, jonka molemmissa päissä oli korit täynnä meidän retkivarusteitamme ja ruokaa.
Lounastaulla otin pikapäikkärit auringossa apinoiden pyöriessä ympärillä, kunnes oli taas aika jatkaa matkaa. Juttelimme Joen kanssa ja hän kertoi töiden olevan Indonesiassa tiukilla ja että hänkin oli aloittanut oman uransa ensin kantajana. Kyselimme hänen haaveistaan ja hän sanoi ettei hän haaveile muusta kun että voisi opiskella vähän lisää ja sitten katsoa mitä tehdä. Kun kysyimme Joelta paikallisten tavasta hymyillä paljon ja olla iloisia hän kertoi sen olevat ainut mahdollisuus mikäli haluaa pysyä onnelisena. Viisaita sanoja nuoren miehen suusta.
Sää suosi meitä koko päivän ja huipulla näkymät olivat uskomattomat. Fiilistä lisäsi tunne oman itsensä voittamisesta. Uskomattomiin asioihin sitä voikaan yltää kun vaan uskaltaa lähteä kokeilemaan. 2600 metrin korkeudessa näkymän muodostivat kraateri ja järvi, jonka keskellä viimeksi 2012 vuonna purkautunut tulivuori. Uskomaton paikka!
Illalla auringonlasku jäi pilvien taakse. Kömmimme telttaan aikaisiin uupuneina päivän taivalluksesta. Yöllä tuuli yltyi todella kovaksi ja välillä aidosti pelotti lähteekö teltta kohta
kiellekkeeltä alas. Myös rankkasade piti salamoineen hereillä ja paluumatkan onnistuminen märässä maastossa huolestutti. Auringon laskettua lämpötila laski ehkä noin kymmeneen asteeseen ja kaverit vähän palelivatkin. Lähinnä odotimme aamua, että voisi jo nousta ylös.
Aamulla pilvet ja kosteus olivat ympärillämme niin, ettei näkyvyyttä ollut yhtään. Aamiksen jälkeen paluumatka alkoi kivikolla ja jatkui mutaisella polulla jota pitkin liusuttiin alaspäin. Tahti pysyi sutjakkaana ja monessa kohtaa ihmettelimme miten tästä oikein noustessa oli selvitty. Pääsimme kannustamaan paria nousuvaiheeessa olevaa seuruetta ja saatoimme vain toivoa että heilläkin kävisi tuuri kelin suhteen jotta maisemat avautuisivat.
Jalkoihin iski jumi onneksi vasta maalissa, luulen et tääkin oli joku alitajunnan juttu, sillä aamulla yhdeksän tunnin nousu ei vielä tuntunut missään. Seuraava päivä rankaisi sitäkin kovemmin mutta muistettiinpa missä sitä oltiin oltu. Tipattiin jäbiä vielä 100000/hlö ja kiitettiin nöyrästi kokemuksesta jonka he meille mahdollistivat. Mieletön retki!
Siskoiiris's Blog 